Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x

Ekoteologiaan perehtynyt tutkija ja pappi Pauliina Kainulainen harrastaa marjanpoimintameditaatiota ja harjoittaa kohtuutta arjessaan.

16.08.2017 12:30

Pauliina KainulainenLakat hohtelivat suomättäillä kellanpunaisina. Poimin niitä loikkien innostuneena saarekkeelta toiselle. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta parempi silti kuin vuosiin. Kun tulin mökin rantaan, pulahdin järveen huuhtomaan hiet pois.

Mökki sammaleisella niemellä Pielisen kainalossa on lempipaikkani maailmassa. Tuossa paikassa tiivistyy luontosuhteeni. Se on yhtä aikaa hengellinen, maalaisen käytännöllinen ja poliittinen.

Mökiltä katsoen vastarannalla kohoaa pyhä Kolin vaara. Se kuvastaa minulle sitä, miten kaikki luonto on pyhää. Pyhyys merkitsee myös tiettyä koskemattomuutta – ihmisellä ei ole rajatonta valtaa ottaa luonnosta mitä mielii. Toisaalta miellän pyhyyden liittyvän siihen perustavaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen, jota luonnossa koen. Tunne elää voimakkaana minussa esimerkiksi kesäöinä mökillä, kun hiljaisuudessa katselen auringon laskua, kuun nousua, värien palettia järvellä ja taivaalla, kuikan siluettia. Järven katseleminen on minulle rukousta.

Käytännöllinen puoli ilmenee erityisesti siinä, miten intohimoisesti suhtaudun marjastukseen. Jotain ikiaikaisesta kotoperäisestä keräilijäluonnostani nousee pintaan. Koetan muutenkin palautella mieleen, mökillä ja kotipihalla, vanhaa taitotietoa siitä, miten luonnosta kunnioittaen ja kohtuudella saa ruokaa (kalastamalla, itse kasvattamalla, keräilemällä).

Poliittisuudella tarkoitan pyrkimystä vaikuttaa koko yhteiskuntamme suuntaan. Minulla tämä konkretisoituu toiminnassa Kohtuus vaarassa -liikkeessämme täällä Pohjois-Karjalassa. Liike syntyi vuonna 2009 Kolin maisemissa, ja siitä saakka olemme porukalla koettaneet kannustaa itseämme ja toisia siirtymään kohti uudenlaista kohtuuden kulttuuria.

Kohtuus, tasapaino ja vastavuoroisuus suhteessa luontoon – nämä ovat kotoperäisen suomalaisen ajattelun arvokkaita painotuksia. Vaikka ne tulevat jostain kaukaa ja sielun salaisista kerroksista, ne ovat mitä tärkeimpiä tulevaisuuden rakennusaineita.

Erilaiset luontosuhteeni ulottuvuudet liittyvät minussa yhteen. Marjanpoimintameditaatio on osa hengellisyyttäni. Luonnossa liikkuminen on jotain mikä pitää minut koossa, vaikka suru ja huoli luonnon tilasta painavat ajoittain pahoin. Toisaalta mietiskelevä rukous auttaa löytämään yhteyden mielen ja todellisuuden syväkerroksiin, joista virtaa voimaa elämäntavan muutokseen ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Jos ihmiskunta tosissaan tavoittelee pysyvää muutosta kurssiinsa, maailmankatsomuksellinen ja hengellinen syvätaso tarvitaan mukaan.

Yksinkertainen hakeutuminen ulos, mieluiseen paikkaan, on näin olennaista. Se auttaa kohti tasapainoa ja suhteellisuudentajua. Se vapauttaa mielikuvittelemaan toisenlaisen maailman. Se tuottaa kaikilla aisteilla iloa.