Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x

Tuija Brax kannustaa viemään lapsenlapset metsään

05.05.2017 08:00

Hienointa mitä isovanhempi voi tehdä, on viedä lapsenlapsi metsään Tuija Brax

Olen sukujuuriltani kuusamolainen. Vietin lapsuudessani talvilomat ja useat kesät Kuusamossa. Minulle syntyi käsitys, että luonnossa on sellaista kun Kuusamossa ; jokia, puhtaita järviä, koskia nyt tietenkin ja kanjoneita, rotkoja, jyrkänteitä, vuoria, vaaroja ja melkein tuntureitakin. (Hyvä on, Rukaa sanotaan tunturiksi, vaikka kyllä minä siellä laella olen aina puita nähnyt.) Kun tarvittiin kalaa, haettiin katiskasta, hilloja suolta ja hiihtolatuja ihan mistä vain. Kun oli jotain kysyttävää, ukit ja mummot tiesivät luonnosta kaiken ja omat vanhemmatkin melkein kaiken. Kummisetäni valokuvaaja Juhani Kinnunen oli Kuusamon luonnon kuvaajana ja tuntijana vertaansa vailla.

Kun sitten ensimmäisen kerran menin partioretkelle lapsuuteni kotikunnassa Pirkkalassa, ihmettelin järkyttyneenä, että miten voi olla metsäretki, jonka ainoa ”kohokohta” oli yksi lähde. Sittemmin olen oppinut nauttimaan vähän tavallisimmistakin metsistä, jopa talousmetsistä ja vadelmia kaivatessani hakkuuaukioistakin. Asun jo pitkälti kolmattakymmenettä vuotta Helsingin Keskuspuiston laidalla ja olen kasvanut siihen kiinni lähes yhtä syvästi kuin Julmaan Ölkkyyn, Murtovaaraan, Oulankajokeen tai Saapunkijärveen. Nuuksiossa ja Suomenlahden saaristossa olen kotonani paitsi siksi, että olemme kasvattaneet lapsemme purjeveneen ja partion avulla myös siksi, että niiden luonnossa on riittävästi kuusamolaisia piirteitä: hienoja kallioita, vanhoja mäntyjä ja etelän luonnoksi paikka paikoin karuuttakin.

Voitte ehkä tätä taustaa vasten ymmärtää, kuinka suuri asia minulle on aikoinaan ollut Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistojen perustaminen. Joskus kun muuten meinasi entisessä elämässäni politiikassa turhauttaa, niin ajattelin näitä kahta päätöstä ja mietin vanhaa sanontaa ”kaksi askelta eteen, yksi taakse.” Nykyinen hallitus on ottanut yhden askeleen eteenpäin, kun Hossan kansallispuiston avajaisia päästään juhlimaan 17.6. samana päivänä kun koko Suomi juhlii teemalla ”rakastu kesäyöhön”. ( Kehuisin päätöstä vielä enemmän, jos siihen ei liittyisi viime vaiheen muutoksia, joilla Hossassa tullaan sallimaan metsästys hyvin laajasti.) Jos joku ei vielä tiedä, niin Hossa on siinä Julman Ölkyn suunnalla just ja just Kainuun puolella eikä niin kaukana niiltä kulmilta, jonne esi-vanhempani muuttivat 1600-luvulla.

Mitä vanhemmaksi käyn, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että parasta mitä isovanhemmat voivat tehdä lapsenlapsilleen, on viedä heidät metsään. Toki samaa pätee vanhempiinkin, mutta se, että on saanut olla mukana sukupolvien ketjussa luontosuhdetta, on suuri rikkaus. Isovanhempani eivät vain opettaneet luonnontuntemusta, vaan kertoilivat paljon luontojuttuja omasta lapsuudestaan ja sitä kautta myös omista vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Osaan kuvitella sukupolviemme ketjun ukkeja opettamassa lastenlapsia kalastamaan ja isoäitejä näyttämässä hiihtämisen mallia. Uskon, että en ole kokemuksineni yksin. Ja olen varma, että tässä piilee yksi syys suomalaisten syvään luontosuhteeseen. Metsäretki on samaan aikaan retki sukupolvien taakse ja omien lasten kautta pitkälle tulevaisuuteen yli oman maallisen vaelluksen, ajattelen minä.

Suomen Sydänliitto juhlii 100-vuotiasta Suomea osallistumalla Luonnon päivien viettoon. Kannustamme jäseniämme viemään lastenlapset metsään. Järjestimme valokuva- ja kirjoituskilpailun teemasta rakastu kesäyöhön, mistä siitäkin kertyi tarinoita sukupolvelta toiselle siirrettäväksi. Kerromme Sydän-mediassa ja liiton tilaisuuksissa metsäluonnon parantavasta voimasta ja ohjaamme liikuntaryhmiämme entistä useammin metsäretkille ja puistokävelyille. Opettelemme yhdessä myös pysähtymään luonnon äärelle. Sydänterveyden kannalta rentoutuminen ja metsä ovat lääkkeitä, joita kannattaa nauttia samanaikaisesti ja joiden yliannostukseen emme ole vielä törmänneet.

Tuija Brax, Sydänliiton pääsihteeri ja eräoppaan vaimo