Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x

Kaamossisua etsimässä

Miksi joku välttelee etelänmatkaa viimeiseen asti? Lähdin selvittämään asiaa yhtenä vuoden harmaimmista päivistä.


Kansallislintumme laulujoutsen on sisukas eläin. Se muuttaa Suomen kaamoksesta pois viimeisten joukossa ja palaa ensimmäisten joukossa. Suuri valkoinen lintu lentää syksyn mittaan kohti Suomineidon hameenhelmaa ja sinnittelee viimeiseen saakka ennen jään tuloa Suomenlahden reunamilla. Onnekkaimmat talvehtivat sulissa vesissä ja välttävät etelänmatkan.

joutsenpysty
Yritän löytää samaa sisua ja kaamoksen rakkautta itsestäni. Olen joutsenten jäljillä lintukonkari ja suojelubiologi Erkki Virolaisen, Ekin, kanssa. Suojelutyön ansiosta joutsen on tuttu näky nykyisin, mutta muutama vuosikymmen sitten vielä harvinainen. Kun Eki aloitti nuorena poikana 70-luvulla lintuharrastuksen, niin silloin järjestettiin paljon joutsenbongaustapahtumia, johon kokoontui erityisesti vanhoja harrastajia.

erkkivirolainen 002
Nyt marraskuun lopuilla noin sadan laulujoutsenen parvi löytyy espoolaiselta pellolta ja pienempi tiimi Matalajärveltä, Nuuksion kansallispuiston mailta. Joukkokokous on komeaa katsottavaa ja mietin, että kyllä varmaan joutsenta on tiirailtu Suomessa aina. Vaikuttavan näköinen lintu löytyy jo kalliomaalauksista ja on nähnyt kansamme kaikki vaiheet. (Silmäkulmaan vilahtaa isänmaallinen kyynel. Sipaisen sen lempeästi pois.)


Alleja, onko niitä?
Ihan oikeasti aloitimme päivän Santahaminassa, Itämeren rannalta. Yritimme etsiä myös alleja, joita saattaa parveutua tuhansittain suosikkipaikoissaan. Nyt allit taitavat olla muissa maisemissa.
Eki bongaa muutaman lentävän allin ja uivan isokoskelon. Hyvällä kiikarilla ja kaukoputkella näkyy kauas.

santahamina 002
Itsekin näen jonkun lentävän linnun. Innostun ja kysyn, mikäs tuo on?
-    Variksia, kuuluu lakoninen vastaus.
Eki lohduttaa minua, että onhan variskin hyvä havainto. Älykäs ja oppivainen lintu.


Hengitä sisään värejä
Samalla kun vahvistan lajitietouttani, huomaan värit. Harmaassa maisemassa, pohjoisessa valossa korostuvat upeansininen taivas, vihreät sammaleet kivien päällä, rantakivien roosa ja oranssi. Tankkaan sisään kirpeän raikasta ilmaa ja värejä, sillä tiedän, että kumpiakin tarvitaan.

sammaleet2
Mikä syy onkin, niin menkää luontoon myös kaamoksessa. Vaikka vähän tuiskua ja räntää uhmaten. Se kannattaa, erityisesti silloin.


Outi Ala-Härkönen on Metsähallituksen Luontopalvelujen tiedottaja, joka tuntee linnuista parhaiten talitintin.

Kuvat joutsenista otti lintukonkari Erkki Virolainen.

1 2 3