Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x

Metsästäjäisän sankaritarina sai mustat siivet

Vain huolellinen tähtäys ja puristus liipaisimesta, niin eränkäynnin jalo perinne siirtyy metsämiehen suvussa eteenpäin. Näin unelmoi Aku Ahlholm ja kertoo nyt Luonnonvoimaa-blogissa, mitä tosiasiassa tapahtui.

Kuva: Aku Ahlholm

Kuva: Aku Ahlholm

Tilanne on täydellinen. Nuori pystykorvani on löytänyt teeret ja huumannut ne haukullaan korkean kuusen latvaan.

Kuva: Aku Ahlholm

Kehaisen koiraa tyttärelle, ja jätän hänet piiloon seuraamaan tilannetta. Ryömin kohti kantoa, josta saan hyvän tuen kiväärilleni.

Kuva: Aku Ahlholm

Arvokas eräperintö on juuri siirtymässä sukupolvelta toiselle: sekä tyttö että nuori koira leimaantuvat pyyntiin loppuiäkseen. Yksi laukaus vain.

Kuva: Aku Ahlholm

Vanha äitini muistelee yhä, kuinka isäni hiipi teerelle. Iso mies liikkui mättäillä äänettömästi ja katosi kuin varjo metsään. Hetken päästä oli kuulunut laukaus ja toisen hetken päästä hymylevä mies oli palannut seuraavan päivän lounas kädessään.

Nyt on minun vuoroni piirtyä jälkipolvien muistoihin sankarina, joka oli yhtä humisevan metsän kanssa. Puristan liipaisimesta. Kyllähän minä ampujasuvun vesa tiedän, ettei sitä vetäistä vaan puristetaan.

Kuva: Aku Ahlholm

Laukaus. Teerikukot nousevat terveille siivilleen. Tytär katsoo minua. Kohta koirakin tulee, istahtaa ja tuijottaa.

Kuva: Aku Ahlholm

Paistettaisiinko silti makkarat?

Aku Ahlholm