Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.
Lue lisää

x

Avainsana: koirat

Ei mennyt kuin Lassie-elokuvassa

Rentouttava metsäreissu uuden nelijalkaisen perheenjäsenen kanssa voisi tehdä hyvää. Tai niin tänään bloggaava Päivi ainakin kuvitteli.

Aamulla olin täynnä intoa. Pääsisin taas metsälenkille nelijalkaisen perheenjäsenen kanssa.

Muutama kuukausi oli vierähtänyt siitä, kun koiravanhuksemme siirtyi sateenkaarisillalle, ja minä olin luontoillut ilman koiraa. Ei mitään järkeä.

Muistelin ihania retkiämme vanhukseni kanssa: niiden jälkeen olin aina täysin rentoutunut.

Uusi seuralaiseni on 2-vuotias uuninpankopoika Turo, kennelistä adoptoitu. Olin varma, että tämä retki syventäisi suhdettamme. Olin myös innoissani, että saisin ottaa koirankoulutustaitoni taas käyttöön. Olen opiskellut aihetta, kouluttanut ongelmakoiria ja kouluttanut yhden koiran valmiiksi Etsijäkoiraksi. Vanhuskoira ei koulutusta kuitenkaan kaivannut, joten taukoa oli tullut koulutuksessa.

Turo jämähti ensimmäiseen puuhun. Koirien Facebook. No,haistelkoon nyt ensin. Kohta se malttaa vähän liikkuakin.

Etenimme etanan vauhtia. Mikään houkuttelu tai ”itseni kiinnostavaksi tekeminen” ei toiminut. Kunnes yhdessä jyrkässä rinteessä Turo pisti nelivedon päälle. Yllätyin ja tulin melkein päistikkaa rinteen alas. Alhaalle päästyämme tajusin, että polkua vastaan tuli pieni puudeli.

Turo nosti hirveän rähäkän. Häpesin kuollakseni ja yritin metelin yli huudella että ”tämä on vasta tullut minulle, se on kennelkoira”. Puudeli omistajineen pyyhälsi ohi.

Retkemme suuntautui merenrantaan laiturille. Olin varma, että Turo innostuu merestä. Onhan siitä tulossa venekoira. Se käänsi merelle takapuolensa ja haikaili takaisin polulle.

Mietin myös, älysikö Turo lainkaan, että minä kuljin hänen matkassaan. Enpä usko. Onneksi taskussa olevat broilerin sydämet auttoivat asiaa. Maksettua rakkautta.

Sekavin tuntein palasimme kotiin. Retki ei ollut ihan unelman mukainen. Ja minäkö koirankouluttaja? Ehkä joskus.

Kotona Turolle maistui ruoka - ensimmäistä kertaa meille muuttamisen jälkeen. Aterioinnin jälkeen se piehtaroi matolla ja riehutti leluaan.

Hetken päästä retki alkoi tehdä tehtävänsä meille molemmille. Menimme pötkölleen. Vähän ennen vaipumista iltapäiväunille tajusin, että Turo oli luontoillut juuri oikealla tavalla. Metsästä nauttien, omaa tahtiaan mennen. Minä sen sijaan olin suorittanut. Aloin suunnitella seuraavan päivän retkeä uudella mielenmaisemalla.

Päivi Rosqvist on Metsähallituksen luontopalvelujen viestintäpäällikkö ja Etsijäkoirakouluttaja